Uutiset

Mutkaton DIIVAILLEN-uutuus kutsuu parketille!

Palkittu ja pokattu tanssibändi Eki & Mutkattomat on nostanut lierihatut korkealle ja pistänyt purkkiin nyt "vasta" 99 vuotta vanhan uutuuden DIIVAILLEN.

- Kyllähän se on niin, että hyvä laulu kestää aikaa ja erilaisia pyörittelyjä. Jenkkilässä vuonna 1925 julkaistu Puttin' On The Style (Verdon Dalhart) täyttää hulppeasti nuo mitat. Svengaavaan biisiin oli innostavaa rakentaa uusi rullaava ilme. Just sellainen, joka suorastaan pakottaa parketille, kertoo Eki Mutkattomista.

Suomalaisittain DIIVAILLEN visioi mainiosti 50-lukulaista kuvaa sodanjälkeisestä suuren nuorisoikäluokan elämänmallista, jolle oleellista olivat tiukat farkut, nahkarotsit, friidut, kundit Suaveineen sekä Jawa- ja brittiprätkineen. Tyyli ei ollut missään vaiheessa diivaillen -sanaa merkitsevää leveilyä, keikarointia tai kehuskelua vaan juuri sellaista romantiikkaa ja jiveä, johon maalaisserkunkin oli helppo yhtyä.

DIIVAILLEN -tarinan suomalaiset sanat ovat Lasse Liemolan. Silloisena nuorisoidolina Lasse levytti laulun jo v. 1958. "Stadin kundi prätkällään neulaa nostattaa, nahkarotsi niskassaan sen saanut faijaltaan...."
Lierihatunnostot Lauluntekijämestareille!

Digisinkun kannen on luonut Sari Lund-Nieminen.

Kuuntele DIIVAILLEN -digisingle / mp3 (FIMKM2400157, Mutkacd 1041) tästä:
https://s.disco.ac/aatknelvrywa

Täyslaatuisen DIIVAILLEN (wav) voit ladata tästä:
https://we.tl/t-PEQihcb1vJ?mc_cid=c558b0f4e4&mc_ei...

Karjalaisten laulu kunnioittaa Suomea ja Karjalaa

Suomen ja Karjalan kunniaksi Eki Jantunen & Mutkattomat on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa levyttämällä P.J. Hannikaisen isänmaallisen 'Karjalaisten laulun' iskelmällisenä versiona.

Laulu viestii osaltaan niistä sadoistatuhansista kodeista, joissa sodan jälkimainingit sykkivät useammassakin sukupolvessa vielä yli 80 vuodenkin takaa. Rankat sotavuodet 1940-luvun molemminpuolin eivät unohdu.

Itsenäisyys olkoon kunnia-asiamme. Sen on vahvistanut Presidentti Martti Ahtisaari Nobelin Rauhanpalkintopuheessaan vuonna 2008 näin: "Rauha on tahdon asia".

Eki Jantusen ja Mutkattomien 'Karjalaisten laulu' on kunnianosoitus Suomelle, Karjalalle ja sotaveteraaneille perheineen.

Laulu julkaistiin Itsenäisyyspäivän tuntumissa internetin eri musiikkialustoilla, mm. Youtube, Spotify yms.

SISU-palkinto meille kaikille!

Lavakauden päättäjäiset 10.9.2023

Kiitos teille kaikille mutkattoman musiikin ystäville, järkkäreille, pelimanneille, brändi- ja biisinikkareille, medialle - siis todellakin kaikille.
Me yhdessä saimme aikaan sen, että Sisu-pokaali on nyt Orimattilassa.
Jatkamme harjoituksia entiseen malliin!

Mutkattomin kiitoksin,
Eki & Mutkattomat

Eki & Mutkattomat: Hyvin mielin kohti valoa!

"HYVIN MIELIN" - MUTKATONTA MEININKIÄ KESÄÄN & KAAMOKSIIN & KAAOKSIIN!

Leppoisasti svengaava uutuuslaulumme Hyvin mielin on valoisan rento asennenapsu nautittavaksi ilman turhia murheita. Ripaus romantiikkaakin on ihastuttavan rakastettavasti matkassa mukana.

Valmistusreseptissä pyörittelimme biisipadassa sellaisia käsitteitä kuten positiivisuus, rakkaus, ilo, onni, asenne, hyvä mieli, ihastuminen, toiveikkuus... Näistä kaikista syntyi Hyvin mielin.

Suositellaan nautittavaksi:
"Saanko sulle suoda tänään hyvän mielen..."

'HYVIN MIELIN' KUULUMISIA
Mutkaleirissä ollaan aivan otettuja siitä, että uutuusbiisimme komeilI jo heti alkuvuodesta mm. 'Tätä Suomi tanssii' -listalla kakkosena. Radio Pookin listalla Hyvin mielin oli myös mukana pitkät pätkät.
Pistäpä kuunnellen YouTubessa, Spotifyssa yms. musa-alustoilla!

Kuuntele tästä:

***********************

Biisitiedot:

"HYVIN MIELIN" 2'37
Eki & Mutkattomat
säv./san./sov. H-E Holmi

IRSC-koodi: FIMKM2200155 / Mutkacd 1039

© & ℗ Mutkamusic 11_2022
Kansi: Sari Lund-Nieminen
(Luvaton kopiointi/jakelu kielletty / Teosto)

Digijakelu: www.texicallirecords.com

"Kongo Kantraa" mutkattomasti

"Kurvaa kyytiin risteilylle Kisanganista / kestää viikon ehkä varmaan viisi kuukautta..."

Tervetuloa mukaan ja matkaan salaperäiselle risteilylle Kongoon. Tarjolla ei todellakaan ole notkuvia seisovia pöytiä, sliipattuja sviittejä, tiukkoja tarjouksia tai säihkyviä laserdiscoja.

Kestoltaan määrittelemättömässa reissussa kyllä tapahtuu. Krokotiili voi pistää uhrin poskeensa.
Tai villileijonan voit bongata väijymässä Tarzanin viidakoissa. Risteily sykkii maan vetovoimaisella vesivaltaväylällä Kongojoella täysin omaa elämäänsä. Jokiproomu pressuinensa jauhaa yötäpäivää päiväntasaajan sysimustassa yössä ja tulikuumassa päiväpätsissä. Retkireppuun kertyy väistämättä ehdottoman kihelmöivää kantritunnelmaa, vaikkei paatista edes istumapaikkojakaan löydy. Bumban bileissä rumbataan rattoisasti. (Toim.huom. TÄMÄ TARINA ON TOSI!)

Hyppää kyytiin. Koe kongolainen, mutta ehdottomasti supisuomalainen musiikkiretki. Se on täysin turvallinen kestäen vain reilut kolme minuuttia.
Sen teille tarjoilee reippailla otteillaan Eki & Mutkattomat sinkulla "Kongo kantraa".
Kuuntele esim. Youtubessa ja Spotifyssa!
(03/2021)

PienenPieni - mutta niin SUURENSUURI. Ilmasto mielessä!

Toivottavasti levykannen symbolisena kapellimestarina toimivan jääkarhun elinmaisemat säilyvät.
Ja toivottavasti JO pieneksi kutistunut jäälauttaestradi ei sula alta pois näinä historiallisesti lämpöisimpnä aikoina kautta mittaushistorian.

"PienenPieni"-singlellään Eki Jantunen & Mutkattomat haluaa kantaa kortensa kekoon näissä yhteisissä ilmastotalkoissa. Tarjoamme tämän aikakauden tahteja pienen ihmisen kiikarista katsottuna. Pelkoineen, odotuksineen, valonpilkahduksineen. Vaikkapa pienenpienenä musiikillisena ajatusalustana uuteen tulevaisuuteen.

Laulumaiseman pääosissa seikkailee kansakuntaa kalvava hajuton, mauton, tuntematon, arvaamaton, odottamaton, koskettelematon, pysäyttämätön, väsymätön, näkymätön..... 'PienenPieni'.

'PienenPieni'-digisingle on julkaistu ilmastoa kunnioittaen ainoastaan sähköisesti mm. Youtubessa ja Spotifyssa.
JK. Jäälautalla seilaavassa otsikossa on käytetty HS-ilmastofonttia.

'PIENENPIENI' MUKANA YMPÄRISTÖPÄÄKAUPUNKI LAHDEN PÄÄTTÄJÄISJUHLASSA

Mutkaton 'PienenPieni'-ilmastolaulu seikkaili jääkarhu-kapellimestarin johdolla la 4.12.2021 Lahden Torilla
Lahti / Euroopan Ympäristöpääkaupunkivuoden huipennuksessa.

Monipuolisessa ohjelmakokonaisuudessa Eki Jantunen esitti ilmastoasiaa tukevan laulunsa ensimmäistä kertaa yleisölle. Levy on julkaistu digitaalisesti eri alustoilla kevättalvella 2021.

Mutkatonta laulutuotantoa Suomelle ja suomalaiselle n:o 1

Musiikki on todella merkittävä siivu sinivalkoista identiteettiämme.

Isänmaamme juhlakausiin nousee mieleen useita nimenomaan Suomelle ja suomalaisille julkaistuja mutkattomia lauluja, joilla Eki ja Mutkattomat ovat pitäneet osaltaan jo vuosikymmeniä musiikin Suomi -lippua korkealla.

Ilmastoamme olemme huomioineet mm. lauluissamme Kevättä ilmastossa ja PienenPieni. Metsä-teemalle olemme julkaisseet kokonaisen albumin Suomalainen metsä.

Levykaupassamme voit tutustua albumeihin, joista löytyy mm. laulut Hyvä Suomi Hei!, Suomalainen metsä, Kotimainen maisema, Suomalainen nainen, Mie Sie Hää, Vällee villiks männöö sekä Juuret Karjalassa.

Varsinainen Suomi-juurijuttu löytyy kappaleesta Porvoonjokkee, jossa kelataan ensimmäisen suomalaisen syntysijoja Orimattilan Virenojalla.

Viimeisin kunnianosoitus maallemme on Itsenäisyyspäivän 2023 aikoihin ilmestyvä levyuutuus Karjalaisten laulu.

Hyvä Suomi Hei!

EIKUN PARKETEILLE!

Kiitos mukavista juhlavuoden tunnelmista Pieksämäki, Hyvinkää, Valkeakoski, Vaajakoski,
Kitee, Lahti ja monet muut, joissa ehdittiin vierailla ennen koronaa 45-vuotisjuhlatanssien ja konserttien merkeissä.

Tervetuloa tapahtumiimme. Unohdetaan hetkeksi harmaa arki ja pistetään vaikka jalalla koreasti!

Seuraa nettisivujamme, huvi-ilmoituksia ja TANSSI.NET:iä. Tavataan taas!

Laulu Ukrainasta

Viimeisimmän albumin "Rakkaus ravistaa" -nimikkolaulu on kotoisin osaltaan Ukrainasta.
Maailmanmenestykseen yltänyt melodia on säveltäjä M.Obytsaikon käsialaa ja tunnetaan parhaiten 'alkuperäisellä nimellä "Tosca". Ukrainasta saadun luvan turvin uussanoituksen / sovituksen lauluun on tehnyt Eki Jantunen. Kuuntele mm: Yuotube ja Spotify.

Mukana Tapsa-kirjassa

Suuren julkisuuden saaneessa Tapio Rautavaaran -muistokirjassa on kutsuttuna mukana myöskin Mutkattomat -yhtyeen solisti Eki Jantunen. Kirja käsittelee mm. Tapsan (k. 25.9.1979) harjakaiskeikkaa Orimattilassa, Finnkarelia Virke Oy:n harjakaisissa 21.9.1979. Eki oli mukana menossa todistamassa mm. mestarin viimeistä moikkausta hänen viimeiseltä keikaltaan. Muistelma-artikkeli on aikaisemmin julkaistu mm. Iltalehdessä ja Ylen arkistossa.

Mukana Tapsaa ovat kirjassa muistelemassa mm. Vesku Loiri, Tapani Kansa ja Eino Grön.

Katso Yle Areenassa

Tapio Rautavaaran viimeiseksi jäänyt keikka Orimattilassa 21.9.1979. Tapsan kanssa harjakaisjuhlaa suunnittelemassa Finnkarelia Virke Oy:n tiedotusjohtaja Yvonne de Bruyn-Ouboter.

Maaseudun Tulevaisuus Mutkattomista jätkistä

Valtakunnan kolmanneksi suurin sanaomalehti Maaseudun Tulevaisuus julkaisi helmikuussa 2020 näyttävän artikkelin Ekin & Mutkattomat -yhtyeen nelivitosista. Toimittaja Juho Mäkelän kirjoittamaan ansiokkaaseen artikkeliin voit tutustua TÄSTÄ.

Osajuttu MT digilehdessä

"RAKKAUS RAVISTAA" laulut radioissa


Uutuusjuhla-albumimme "Rakkaus ravistaa" lauluja on ollut esittelyssä mm. suosituissa paikallisradioissa.
Voit kuunnella malliksi radiojutun "Rakkaus ravistaa" -biisistä TÄSTÄ.

Suosituimpia verkkolaulujamme:

Mutkattomat levytykset (n. 250) ovat vahvasti mukana myöskin erilaisissa verkoissa. Youtuben soittolistoilla laulujemme viidentoista kuunnelluimman kärki muodostuu seuraavista:

1. Jätkän humppa (LP/KAS Ilo irti 1977)
2. Limperin muorin humppa (LP/KAS Ilo irti 1977)
3. Metsien taxi (LP/KAS Mutkattoman suoraa 1979)
4. Kultainen nuoruus (TV1/Tanssit Stadissa: Reijo Taipale, Eki Jantunen, Ari Klem)
5. Kultaiset Kymmenet (CD Kultaiset kymmenet 2009 + Video / Funmakers)
6. Yön sävel (CD/LP/KAS Ruusuja sinulta 1989 / Erkki Jantunen)
7. Jätkän humppa + Heili Karjalasta (Mutkattomat keikkalive, maestrona Jani Helenius + Video)
8. Rytmimme tää (CD/KAS Rytmimme tää 1992)
9. Pikku Marian (CD/LP/KAS Ruusuja sinulta 1989 / Erkki Jantunen)
10. Nilsiän Noora (LP/KAS Tanssiaistunnelmia 1980)
11. Sortavalaan (CD-kokoelma / Jyrki Hällströmin studioyhtye)
12. Hellu kulta (LP/KAS Ja hevosella pääsee 1978)
13. Nauravat suut (CD Nauravat suut 1999)
14. Maailman valot (CD Suomalainen metsä 2006)
15. Olet mun nainen (CD/LP/KAS Ruusuja Sinulta 1989 / Erkki Jantunen)

Kiitämme kaikkia mutkattoman musiikin ystäviä! Mukavia kuunteluhetkiä!